perjantai 27. joulukuuta 2013

Muistilistat

Bongasin täältä hauskoja printattavia listoja, joita voi tehdä häitä varten vaikka jokaiselle omansa, esim kaasoille, bestmanille, sulholle tai morsian itselleenkin. Vallankin viime hetken mielentilassa voisi kuvitella listojen auttavan, ettei mikään tärkeä unohdu.;)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Toinen joulu yhdessä

Vietämme Sulhon kanssa toista joulua yhdessä.♥ Tänä vuonna hänelle tosin osuu joka pyhälle iltavuoro, joten vierailemme tänään ennen sitä hänen vanhemmillaan ja Sulho menee sitten töihin. Illasta meille tulee saunomaan äitini ja veljeni. Ja koska vanhempani ovat eronneet jo noi 20vuotta sitten, menemme Sulhon kanssa huomenna joulupuurolle isäni luo.Itse aion jäädä sinne sitten vielä kun Sulho rientää taas töihin. Sulho harmitteli vuorojensa osumista joululle, totesin siihen ettei tämä ole kuin järjestelykysymys.;) Saimme viime joulun viettää yhdessä vapailla ja tänä vuonna hänen vapaansa ovatkin sitten uuden vuoden aaton tienoossa. Silloin matkustamme äitini synnyinsijoille Ilomantsiin, mökille uutta vuotta vastaanottamaan.
Kuvassa näkyy yhteisen elämämme toinen joulukuusi, se kannettiin sisään eilen ja koristeltiin. Rauhaisaa joulua kaikille ja palaillaan astialle ehkä taas pyhien jälkeen!:)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Synttärit vol.2

Tänään kävi porukat vielä kakkukahveella ja tein kunnon kakun ja mansikkamuffineita vaniljakreemillä. Nam!

Synttärit

Synttärit, nainenhan täyttää 25-ikävuoden jälkeen aina sen 25v. Noh, rohkenen tunnustaa, että täytän tänään 22.12.2013 kuitenkin 32v. Tarkka kellonaika lienee 11.27, tiesi äitini kertoa.
Lauantaina loikoilimme vapaapäivän ja synttäriviinini kunniaksi sängyssä pitkään. Sulho kuitenkin joissain vaiheessa ilmoitti, että mennäänkö käymään kaupungilla illasta, koska hän haluaisi tarjota illallisen minulle. Ihanaa! (Alla kuvaa Hällän vasikanleikkeestä. Hyvää oli!)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Save The Date-kilpailu

Osallistuin mukaan Save The Date-kilpailuun alla olevalla työlläni. Käykää ihmeessä äänestämässä! Olen siis ehdokas nro1.;) äänestysaikaa on 29.12. asti.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Minä itse

Ketä varten laittaudumme milloinkin? Hyvä kysymys. Treffeille miehen takia (jos on vielä sinkku tai tapailuasteella), avokille kotona, kyläreissulle kavereiden takia, häihin suvun ja muiden vieraiden takiako?
Löysin täältä hyvän pohdinnan, kuinka jokainen tunteekaan itsensä? Voiko toisiin tutustua jos ei edes tunne itseään kunnolla? Lyhyesti sanottuna, jokainen voi laittautua ihan vain itseäänkin varten, viettää aikaa itsekseen ja tutustua itseensä paremmin. Parisuhteessa tällaisia päiviä on tietenkin harvemmin, mutta parantavat taatusti myös sitä parisuhdetta kun tuntee itsensä ja näin voi myös tutustua avokkiinsa paremmin.
Joten muistakaahan Ladyt pitää myös niitä hemmottelupäiviä ihan itsellenne, siinä tietty missä Sulhonkin kanssa! Sujuu häidenkin suunnittelu huomattavasti paremmin.;)

lauantai 14. joulukuuta 2013

The Päivä

Ai niin, ja tosiaankin kun hääpaikka on varattu, on tietenkin virallinen hääpäiväkin sitten lyöty lukkoon, se on 8.8.2015. Iihanaa!;)

Hääpaikka

Hääpaikka on nyt varattu ja se on Kieloranta! Jee! Olen ihan täpinöissäni täällä jo, vaikka häihin on vielä aikaa vuosi ja 8kk. Nyt on niin paljon helpompi lähteä suunnittelemaan kaikkea muuta kun on vieraslista ja hääpaikka tiedossa.;) Seuraavaksi onkin sitten aiheena pitopalveluiden kilpailutus. Sekin asia on tosin jo työn alla, koska olen laittanut pyyntöjä tarjouksista muutamaan paikkaan. Sulholle annoin tehtäväksi miettiä valokuvausta, että hankitaanko joku ulkopuolinen vai otetaanko ikäänkuin pakolliset ryhmä- ja parikuvat suvun voimin.
Jossain blogissa todettiin (en nyt muista missä) että kun tekee asiat tarpeeksi ajoissa, ei tarvitse sitten loppuajasta kuin istua ja maksella häitä pois.;) Eiköhän tuota vielä viime hetken panikointia ja stressiäkin ehdi olemaan että nautitaan nyt tästä hiljaksiin suunnittelusta.

torstai 12. joulukuuta 2013

Hääjoulukalenteri

Kas kun en ole aiemmin tullut löytäneeksi, mutta käykää siis ihmeessä kurkkaan Häät ja Juhlat-sivuston joulukalenteri! Näyttäisi olevan upeita voittoja.;)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Terkkuja risteilyltä!

Tässäpä hieman buffeepöydän maistiaisia. Ruoka oli hyvää ja toki tuli myös juomaa kyytipojaksi otettua.;)

lauantai 7. joulukuuta 2013

1. Vuosipäivä

Tasan vuosi sitten suunnittelin kosivani Sulhoa 12.12. Olen aina ollut odottamaton ihanien ja kivojen asioiden suhteen, joten kosin häntä jo heti seuraavana päivänä kun olin saanut järjestelyt valmiiksi. Blogin ensimmäisestä merkinnästä voi käydä lukemassa koko tarinan.;)

Varsinaiseksi kihlajaispäiväksi muodostui tuo kosintapäivä 7.12.2012. Meidän ihan oma päivä, kun kuitenkin puoli maailmaa kosi/meni naimisiin todennäköisesti juuri 12.12.12. Tänään, vuosi jälkeenpäin, en ole katunut asiaa yhtään. Juhlistamme päivää risteilyreissulla Sulhon kanssa kahdestaan. Ihanaa lauantaipäivää teille muille!;)

P.S. Kukan sain Sulholta ja pikkuisen mukin annoin hänelle.;)

torstai 5. joulukuuta 2013

Kattauksia

Kodin Anttilan kattauksia, jouluksi ja huomiselle itsenäisyyspäivälle! Kauniita!:)

Leffailta = laatuaikaa

Laatuaika on aina laatuaikaa murmun kainalossa. Herkut kehiin ja leffa pyörimään.;)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013