maanantai 8. heinäkuuta 2013

Save the Date

Olen itsekseni pohtinut Save the Date -korttien lähettämistä. Tiedän, mitään kiirettä tällaisen asian kanssa ei vielä todellakaan ole, mutta on hyvä pohtia tiettyjä juttuja etukäteen. Joistain hääblogeista olen lueskellut, kuinka toiset otattavat jopa jo tätä korttia varten kunnon valokuvaa kuvaajan kera, mutta meiltä voisi tähän löytyä jopa valmiita kuvia koneelta. Eivät ole ammattilaisen ottamia, mutta olisi kuitenkin meidän näköisiä. Kuten sormukset jääsydänten päällä tms. ;) Keskustelemme tästä kuten monesta muustakin vielä sulhon kanssa, koska juhlat ovat MEIDÄN, haluan hyväksynnän kaikkeen myös toiselta osapuolelta.

Miten muilla morsmaikuilla, onko teillä aikomusta käyttää aikaa ja rahaa paljonkin jo pelkän Save the Date -kortin tekemiseen, vai jätättekö ne kokonaan välistä? Jostain luin hyvän idean, että jos häät ovat kesällä, voisi kyseisen ennakkovaroituksen lähettää joulukortin kyljessä. Harkinnan arvoinen juttu. Omat häät menevät suhteellisen "pienellä" budjetilla (jos sellaisia häitä voi siis edes järjestää), joten tällä kohtaan kovin suurta panostusta ei pelkkiin Save the Date -kortteihin ole edes mahdollista järjestää.

Kommentit aiheeseen ovat tervetulleita!=)

2 kommenttia:

  1. Meillä kyllä panostetaan save the date-lippulappusiin varmaan enemmän kuin itse hääkutsuihin :D

    Meillä tuo on kaksivaiheinen projekti, sillä tehdään meidän häiden teeman mukaisesti (elokuva teema) ensin traileri, joka lähetetään save the date-kortin mukana dvd:nä ja sitten itse korttien kuvat otetaan Hey Lookin kanssa elokuussa. Tosin samoja kuvia käytetään keväällä kutsuissa joten kuvia otetaan aikas paljon josta hey look sitten valitsee itse varmaankin kuvat save the date-korttiin ja erikseen kutsuihin.

    Huh kun vaikeeta selittää, mutta joo, meillä kyllä eniten panostetaan kaikkeen kirjalliseen tuotokseen ja ne tekee ammattilaiset. Halpaa tämä ei tietenkään ole, mutta itse oon ihan käsi ja en omaa mitään taiteellista näkemystä ja en ole mikään askartelija. :( Ihailen vain kaiholla muiden rustiikkisia ja paljon henkilökohtaisempia kutsuja, sillä kyllä oma kädenjälki on aina oma kädenjälki.

    Mutta summa summarum, suosittelen save the date -korttien lähettämistä. Samalla voi helposti muistaa kaikkia joulun tervehdyksellä :)

    VastaaPoista
  2. Jokainen tyylillään ja kuten sanoit, jokainen myös taitojensa mukaan. Siten tulee jokaisen hääparin omannäköisiä kortteja.;)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi!:)