maanantai 20. heinäkuuta 2015

Polttarit vol3: matkalla

Tytöt olivat järkänneet matkat hienosti. Ensin menimme autolla "satamaan", tai näinhän mulle uskoteltiin. Siihen vain tuumasin, että ei voida satamaan olla menossa, sillä mulla ei ole voimassa olevaa passia! Ei siis mennyt läpi. Yksi ystävistäni liittyi matkaan siis "satamassa", jossa ilmoitin, kun kuulin kuulutuksen, etten halua astua junaan side silmillä, etten tipu raiteiden väliin. Noh, sain armahduksen silmäsiteestä, ja tytöt imeisesti jännäsivät, kuinka nopeasti päätepysäkki mulle paljastuisi. Meni hyvän matkaa kun K veti verhon junassa kiinni, ettei aurinko paista silmiin. Ihan hyväksyttävä selitys. Nautiskelimme matkalla tyttöjen tuomia piknikeväitä eli varmaan suurimman osan aamupalaa. Jossain kohtaa halusin kuitenkin nostaa verhoa ylös ja siitä vielä hetken kuluttua meni, ennen kuin pysähdyimme Tikkurilassa. HÄH?!? "Eihän me minnekään Tampereelle olla menossa?!?" Olin uskonut K-kaason valkoisen valheen, että Tampereella polttarit pidetään! Joo-o, myönnän olevani blondi joissain asioissa, mutta junanvaunussahan ei siis tullut jostain syystä kuulutuksia. Näin ollen hokasin menomme suunnan vasta tosiaan Tikkurilan kohdalla. Ei voinut kun irvistää ja nauraa!😝 Hesaanhan sitä mentiin!!
Matkallahan siis lakkailimme kynsiä ja tein muutamia joogaliikkeitä ohjeiden mukaan...
Ja tarina jatkuu jälleen kun ehdin kirjoitella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentistasi!:)